Annukka Martikainen

Teen työkseni teatteria. Opetan, ohjaan, näyttelen, käsikirjoitan, ideoin ja toteutan. Erityinen kiinnostuksenkohteeni on nukketeatteri, jota olen harrastanut ja tehnyt työkseni pitkään Tampereella Nukketeatteri Nirunarussa (1993-) ja Teatteri Mukamaksessa (2007-2011). Teatteri Mukamaksen mukana olen kiertänyt Suomea ja vähän Eurooppaakin näyttelemässä. Nukketeatteri Nirunaru valmistaa lastennäytelmien lisäksi räätälöityjä aikuisten esityksiä esimerkiksi syntymäpäiville, häihin ja työyhteisöjen juhliin.

Miksi nukketeatteria? Nukketeatteri voi olla pientä tai suurta, lapsille tai aikuisille, tuttua tai ihan uutta. Se voi mennä paikan päälle turuille ja toreille, syntyä vähästä, yllättää, pelkistää, naurattaa, itkettää, kääntää totutun päälaelleen, suunnata valokeilan syrjäisistä syrjäisimpään. Siksi.

Suonenjoella olen työskennellyt Sisä-Savon kansalaisopiston siipien suojissa toimivan Teatteri Lumon kanssa, jonka esityksissä hyödynnetään kiehtovaa mustan teatterin tekniikkaa. Taipaleeni Teatteri Lumossa alkoi Leader-hankkeesta (2012-2013), jossa toimin hankekoordinaattorina.
Opetan nukketeatteria Tampereen yhteiskoulun ilmaisutaidon erityislukiossa, järjestän työpajoja Teatteri Mukamakselle ja ohjaan näytelmiä Nukketeatteri Nirunarulle.

Olen koulutukseltani draamakasvatuksen opettaja mutta myös luokanopettaja sekä äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Olen kiinnostunut työskentelemään eri-ikäisten ihmisten kanssa monenlaisissa pidemmissä tai lyhyemmissä teatteriprojekteissa. Haaveissani on myös oma nukketeatteriesitys, jolla voisin kiertää esiintymässä lähiseuduilla.

Onko Sinulla porukka, joka haluaisi kokeilla jotakin uutta ja hitsautua yhteen yhteisen tekemisen myötä? Tai onko Sinulla tarina, jonka haluaisit tulevan kerrotuksi? Tai onko Sinulla tila, jonka haluaisit täyttää teatterilla? Ollaan yhteyksissä!

annukka.martikainen(at)gmail.com