Milja Markkanen


Olen musiikkipedagogi (AMK) 2005 ja opintoja minulla on lisäksi mm. draamakasvatuksesta ja musiikkiterapiasta. Opiskelen lisäksi kulttuurituottajan (AMK) tutkintoa (2015-)


Olen toiminut opettajana musiikkialalla vuodesta 2003 eri oppilaitoksissa ja freelancerina. (esim. Sisä-Savon kansalaisopisto, Kuopion Yhteiskoulun Musiikkilukio, Kuopion kansalaisopisto, Savonia-amk)


Sisä-Savon Sävelet ry:n puheenjohtajana olen toiminut sen perustamisesta lähtien.


Tällä hetkellä opetan lähinnä laulua, yksilöoppilaita ja ryhmiä. Vahvuuteni opettajana ja kouluttajana on kannustavan ja rennon ilmapiirin luominen. Ohjaan mielelläni eri-ikäisiä ihmisiä. Yhdistän helposti koulutukseen myös muita luovien alojen toimintatapoja yhdessä toisten taiteilijoiden kanssa.


Opetustyön lisäksi itse hyvin aktiivisesti laulajana sekä soolona (esim. pianistin tai kitaristin kanssa) että erilaisten musiikkiryhmien (Rajalliset) ja kokoonpanojen (piano-viulu-laulu -trio) kanssa.  

Isoimpia produktioita ja eri taiteenalojen välistä yhteistyötä olen viimeisimpänä toteuttanut toimimalla

  • muusikkona hankkeessa "Musiikista muistoja" (rahoittajana Pohjois-Savon Kulttuuri-rahasto) 2014 sekä

  • hankekoordinaattorina ja taiteilijana "Luovaa voimaa luonnosta"-hankkeessa (Opetus-ja Kulttuuriministeriö) 2014-2015.

  • projektipäällikkönä ja hanketaiteilijana “Kulttuuri kylässä” -hankkeessa 2015-2018


Esiintymistilanteet voivat olla yksittäisistä lauluista kokonaiseen konserttiin ja yksityistilaisuuksista suurempiin yritysjuhliin. Musiikkityylit voivat vaihdella klassisesta rytmimusiikkiin ja suunnitellaan aina tapauskohtaisesti. Poikkitaiteelliset kokonaisuudet esim. runonlausujan tai tanssijan kanssa kuuluvat myös repertuaariini.

milja(at)markkaset.com