Raili Vesterinen


Olen suonenjokelainen lausuntataiteilija ja Suomen Lausujain Liitto ry:n taiteilijajäsen.

Olen saanut koulutusta maamme eturivin lausuntataiteilijoilta. Vuosien mittaan olen osallistunut Suomen Lausujain Liitto ry:n järjestämille kursseille, joita ovat mm. Keski-Suomen Opiston ja Kajaanin Runoviikkojen lausuntakurssit.

Lausuntaurani on jatkunut jo yli neljä vuosikymmentä sisältäen lukuisia omia lausuntailtoja sekä esiintymisiä eri tilaisuuksissa ja kulttuuritapahtumissa.

Poikkitaiteellisia yhteisesityksiä olen pitänyt muusikoiden Heikki Ritvasen, Teppo Hauta-Ahon ja Milja Markkasen kanssa sekä taiteilija Tuula Lappalaisen maalausten esittelyjä runoin näyttelyiden avajaisissa. 

Olen pitänyt myös lausuntaesityksiä Suomen Lausuja Liitto ry:n järjestämissä yhteisesityksissä. 
Toimin lausunnan ja puheilmaisun opettajana Sisä-Savon kansalaisopistossa. 

Olen ollut Runon ja Laulun Rautalampi -tapahtuman ja Kuopion kesäyliopiston yhdessä järjestämän lausuntakurssin opettajana sekä kuulun yli kymmenen vuoden ajan valtakunnallisen Eino Leinon jalanjäljillä –lausuntakilpailun tuomaristoon. 

Minut on palkittu Kalevalan juhlavuoden mitalilla 1985 ja Suonenjoki-palkinnolla 2007 merkittävistä ansioista lähialueen kulttuurin ja lausuntataiteen edistämisestä.

Yhteystietoni:
raili.vesterinen(at)pp.inet.fi